Syksyn satoa

 

Sade ropisee kattoon ja keittiön pöydällä nököttää 12 omenahillopurkkia. Elämäni ensimmäinen omenahillokokeilu onnistui erinomaisesti. Omenat sain iloisena yhteistyön bonuksena ala-asteaikaiselta opettajaltani. Mahtavia omenapuita, näkyvät varmasti videossakin pellon kulmalla. Kiitos vielä Leenalle.

Sokeria lisäsin soseeseen sen verran vähän, että herkkua voi mainiosti pistää poskeensa sellaisenaankin. Lempparini maistuu varsinkin kermavaahdon kanssa vohvelin päällä. Siinä kokonaisuudessa elämän lempeät maut pääsevät oikeuksiinsa.

Rakkautta ja Anarkiaa

Helsingissä on parhaillaan Rakkautta ja Anarkiaa -elokuvafestivaali hyvässä vauhdissa. Valitettavasti osallistumiseni festareille jäi taaskin väliin. Mielelläni istuisin juuri nyt Suomalaiset maailmalla -lyhytelokuvanäytöksessä, jossa olisi ollut tuttuni työstämä elokuvan ensinäytös Suomessa. Elokuvan traileri näyttää lupaavalta.

Kulttuurit kohtaavat

Kahvit on keitetty ja kulttuurihistorian opinnot alkavat nyt tosissaan. Kaksi tiiliskiven paksuista kirjaa orientalismista sekä islamilaisen ja länsimaisen kulttuurin kohtaamisesta 1500-luvun Euroopassa odottavat, joten seuraavat päivät saattavat olla hiljaisia täällä blogin puolella. Aion kuitenkin tuumailla viimeistään kirjat luettuani, mitä tuli opittua.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

Blog at WordPress.com.

Up ↑

%d bloggers like this: