Pohjanmaan sudet ovat laumaeläimiä

Tänään saa ensi-iltansa mielenkiintoinen elokuva Etelä-Pohjanmaalta. Anselmi – nuori ihmissusi on ilahduttava esimerkki siitä, että täällä osataan tehdään fiktiivistä draamaa, johon yhdistyy mielikuvitusta kutkuttavia fantasiaelementtejä. Anselmista kertova tarina on itselleni katsojana raikas henkäys kotikontujen soilta.

Kun ihmisyyttä tarkastellaan petomaisen kultin kautta, päästään puhkaisemaan paksumpikin nahka. Voisin verrata Anselmi-elokuvaa jopa Tomas Alfredsonin mestariteokseen Låt den rätte komma in, jonka tapahtumat sijoittuivat niin ikään 1980-luvulle keskiössä nuoren pojan rankat kokemukset ja yliluonnollinen rakkaus. Mieleen tulee myös Guillermo del Toron elokuva Pan’s Labyrinth, joka fantasiaelementtejä hyödyntäen kertoi tarinan nuoren tytön kohtalosta toisen maailmansodan melskeissä.
Näitä kolmea elokuvaa yhdistää päällimmäisenä kysymys siitä, kuka onkaan se todellinen peto, kenestä satuja kerrotaan.

Takaisin kökkähommiin

Olen kirjoittanut blogissani talkootyön perinteestä, jolla esimerkiksi alajärveläinen Kyläelokuvafestivaali sai alkunsa. Elokuva-alalla varsin omintakeista tuotantotapaa on hyödynnetty myös Anselmi – nuori ihmissusi -elokuvassa, mikä on saanut osaltaan hienosti huomiota myös valtakunnallisessa mediassa.
Oma kantani ja kokemukseni on, että yhteisöllinen ja kaikille avoin ja läpinäkyvä tapa tuottaa elokuvaa tai tapahtumaa on pitkälti mahdollista äidinmaidosta imetystä yhteisen hyvän tekemisen perinteestä, joka vielä todistettavasti Etelä-Pohjanmaan alueelta on löydettävissä.
Rahan jäädessä tuotannosta pois, on helpompi tuntea yhteistä tekemisen riemua, josta on lupa nauttia rennoin rantein ja toisiaan arvostaen. Tuottajan täytyy vedota talkoihin kutsuessa vapaaehtoisten sydämiin. Parhaimmillaan elokuvan teosta tulee silloin yhteinen harrastus, ei työ, jolloin elokuvalle kasvaa myös osiensa summaa suurempi merkitys.

Teen parhaillaan tutkimusta mm. siitä, mitkä ominaisuudet pohjalaisessa kulttuurissa ja taiteessa tekevät siitä valtakunnallisesti ja mahdollisesti jopa kansainvälisesti erottuvan. Kansainvälisestä näkökulmastakin on nähtävissä hienoja piirteitä, jotka yhdistävät monia pohjalaisia kulttuurialan ammattilaisia. Kiteyttäen esille on noussut taiteentekijöitä kuvaavat määritelmät oman arvonsa tuntevuus, suoraselkäisyys ja ylpeys omista juuristaan. Nämä tekemisen motiivit ja talkootyön mahdollistavat  hyveet löytyvät mieltä lämmittävästi myös Anselmi – nuori ihmissusi -elokuvasta.

Lisää pohjalaisesta tekemisen meiningistä ja yhteisestä hengenheimolaisuudesta löytyy YleX:n taltioinnissa, jossa kuullaan Anselmi – nuori ihmissusi elokuvan Anselmia eli Aleksi Holkkoa sekä papin roolin esittänyttä Pauli Hanhiniemeä. Linkki YleX:n podcastiin aukeaa tästä.

anselmi_nuori_ihmissusi

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

w

Connecting to %s

Blog at WordPress.com.

Up ↑

%d bloggers like this: