Tässä talossa

Tässä talossa täytyy varoa,

ettei sinun silmiäsi puhkota.

Sokkeloisilla käytävillä ja

hämärissä nurkissa

arvaamattomia ääniä.

 

Jokaisella askeleella

periksiantavien lankkujen väsynyt itku.

Olet matkalla eteläsiivestä pohjoiseen

talossa, joka keinuu jalustallaan.

 

Ja kun tunnet, 

että maailma keinahtaa,

käytävillä liikkuu joku muu 

pitkillä jaloillaan,

törmäillen seiniin, kompastellen.

 

Et tiedä, seuraako se sinua

vai käveletkö itse kohti ääntä, 

joka hakkaa hajoavia tapetteja.

 

Kun et löydä ulko-ovea,

käännyt takaisin ja näet lintumaisen asukkaan.

Se kääntää päänsä,

pitkän nokkansa

kohti sinua.

 

Se on seurannut sinua

ja yrittää nähdä sinut –

tuijottaa,

vaikka sillä ei ole silmiä,

syvät kuopat ammollaan.

 

Minä olen huolissani sinusta,

se kuiskaa,

sillä maailmanloppu on tulossa.

Ajatusvirtaa

Sukellan pakkasen ulottumattomiin.

Liukuovi sulkeutuu äänettömänä, aineettomana.

Syön valmisruoka-annosta akvaariossa.

Tuijotan lattialle viskattua Itellan laatikkoa,

kupongit leijailevat ikkunan takana.

Puhelimet soivat.

Kuka jakaa päivän lehden,

jota ei ole vieläkään tullut?

Palvelija ei tiedä –

ei ole ketään,

joka ottaisi vastuun,

tehtävistä kalleimman kannettavaksi.

Uimme virtojen mukana,

silti törmäilemme näkymättömiin seiniin.

Kuinka hengittää ulos,

päästää irti,

kun kaikki on otettava vastaan?

Iho

Ohikulkevan naisen kasvot.

Kovalla kämmenellä silitetty iho,

kuin laskeva aurinko,

punertava ja palanut,

pakkasessa kovetettu,

ei edes vanha vielä –

petojen metsässä parkkiintunut iho,

jota ei enää mikään maitokylpy pehmennä,

ei mikään rakkaudella valutettu vesi paranna.

 

Seuraan kaiken nähneen jäljillä

ja muistan miksi pelkään.

Keho muistaa

lyönnin ja ahavoituneen naurun.

Kun kaikki sanotut sanat ovat loukkauksia,

syitä repiä rystyset ruvemmalle

ja pimentää menneisyyden

valkoisina välkkyvät aaveet

vahvoilla juomilla.

Blog at WordPress.com.

Up ↑