Iho

Ohikulkevan naisen kasvot.

Kovalla kämmenellä silitetty iho,

kuin laskeva aurinko,

punertava ja palanut,

pakkasessa kovetettu,

ei edes vanha vielä –

petojen metsässä parkkiintunut iho,

jota ei enää mikään maitokylpy pehmennä,

ei mikään rakkaudella valutettu vesi paranna.

 

Seuraan kaiken nähneen jäljillä

ja muistan miksi pelkään.

Keho muistaa

lyönnin ja ahavoituneen naurun.

Kun kaikki sanotut sanat ovat loukkauksia,

syitä repiä rystyset ruvemmalle

ja pimentää menneisyyden

valkoisina välkkyvät aaveet

vahvoilla juomilla.

Edithin seurassa

Tirlittanin tapaan ojensin käteni, työnsin sen taskuun (kirjaston kirjahyllyyn) ja tartuin kultarahaan (kirjaan). Katselin aarretta kädessäni. Se oli lennähtänyt siihen kuin kanarialintu ja lauloi minulle nuoren Edithin lauluja sadan vuoden takaa.

ILTA

En halua kuulla sitä surullista satua
jota metsä kertoo.
Kuiske kuuluu vielä pitkään kuusten keskeltä,
huokauksia kuuluu vielä pitkään lehvistöstä,
vielä pitkään liukuvat varjot synkkien runkojen
välissä.

Tule tielle. Siellä meitä ei kohtaa kukaan.
Ilta uneksii kalpeanpunaisena vaikenevilla
ojanvierillä.

Tie juoksee verkkaa ja tie kohoaa varovasti
ja etsii pitkään ympäriltään auringon kajoa.

JUMALTEN JÄLJET

Jumalat kulkevat elämän läpi sydän kohotettuna
tuskan yläpuolelle.
Jumalat kannattelevat elämää kevyesti kuin pilari
säteilevää holvia.
Jumalat kulkevat elämän läpi yksin
tuntemattomina he seisovat
katsellen ikuisilla silmillään
hämärää maailmaamme.
Ja missä he ovat luoneet katseensa yli metsän ja 
järven,
siellä ovat puut ja vesi pyhiä.
Missä he ovat kulkeneet on lohtu kulkea
sen joka kamppailee tuskan painamin rinnoin.
Missä he ovat kulkeneet on ilo kulkea
sen joka etenee voitosta voittoon.
Jumalten jäljet eivät häviä maailmasta;
se että he kulkevat täällä tekee maailman
korkeaksi
ja ihmiselle kaiken anteeksiannettavaksi.

-Edith Södergran, runokokoelmasta Tulevaisuuden varjo,
suomennos Pentti Saaritsa

Kansainvälisesti tunnetuin suomalainen runoilija oli nainen, joka ei puhunut suomea ja kuoli vuonna 1923 tuberkuloosiin vain 31-vuotiaana.

edithjakissaKuva ja Edithin tarina Svenska Yle

Löysin Södergranin tuotannon, kun vaelsin Seinäjoen kirjastossa ja mietin oman runokokoelman kirjoittamista. Edithin tuotanto voimaannutti siipirikkoa kirjoittamaan:

HUHTIKUUN LINNUT

Fasaani juoksi suojatietä pitkin

ja tiesin olevani turvassa.

Askeleet asfaltilla,

en kuunnellut enää autoja.

 

Oliko se ihme,

etten vielä eilen tiennyt,

miten pikkusiskoa lohdutetaan?

 

Kirjaston aurinkoisella seinustalla

kaksi nälkäistä västäräkkiä.

Viime yönä pakkanen jäädytti lammikot,

eikä taskussani ole kärpästäkään.

 

Routa tulokkaat keikuttelevi,

jos varis vie kyntäjäisten lapset.

Annan itselleni anteeksi,

etten tarjennut aiemmin tulla.

 

Ovi aukeaa lämpimään,

katto korkealla kirjoitussalissa.

Sen on oltava siellä,

suojaavana, parantavana.

 

Tukevan mäntypöydän äärellä

vastasyntynyt avaimentekijä

käsissään muotit,

sisuksissaan jalometallit,

joille löytyy paikkansa,

sopivat kulmat takorautaisissa lukoissa.

 

Kanarialintu katonrajassa

laulaa ja lentää.

siivistä putoaa höyhen,

taianomainen.

Defendo vestio –

ensimmäinen lukko avautuu.


– Keskeneräisestä runokokoelmastani “Avaimentekijä”

 

apila_talvi

Blog at WordPress.com.

Up ↑