Vanhan Paukun varjoissa

Huristelin kultaisten, vastaniitettyjen viljapeltojen poikki Lapualle. Syksy puski värejään, hieman ruskaa ja voimallista keltaista peltojen sänkeen. Lakeuksien pelloilla oli tilaa katseen liikkua, onneksi tie oli suora.

Olin jo pitkään suunnitellut poikkeavani Vanhalle Paukulle, missä alueen synkkäkin historia tiivistyy komeissa kulttuurikeskuksen puitteissa. Kuljeksin ensin ilman kummempaa päämäärää katsomaan Pohjanmaan Valokuvakeskuksen näyttelyn, sitten Patruunatehtaan museoon. Seinän kokoinen, mustavalkoinen valokuva 40 valkoisesta arkusta Patruunatehtaan pihalla huhtikuussa 1976 pysäytti miettimään aseteollisuuden kustannuksia tuotantolinjoilla ja tulilinjoilla.

Pihan toisella puolellta löysin Lapuan Taidemuseon museokaupan, jossa heti ovesta sisään astuessani törmäsin Lapuan liikeen paitapinoihin. Oli sinisenmustaa t-paitaa, villapaitaa ja monenlaista teemaan sopivaa asustetta. Kaupasta esilläolleessa, Muoto 2013 -voittajan Aavamallistossa oli myös nähtävissä yhteneväisyyksiä Lapuan liikkeen kuoseihin ja väreihin. Kysyessäni asiasta myyjältä sain kuulla, että kyseessä on körttihuivikangas ja että myös Lapuan liikkeen henkinen hurmos ammennettiin pääasiassa herännäisyydestä eli körttiläisyydestä.

Seisoskelin pitkään sinisiä ja mustia kuoseja katsellen ja mietin, onko mikään design viatonta. Tekeekö körttiläisten ja Lapuan liikkeen kuosien tuotteistaminen ilmiöistä vaarattomampia, harmittomampia? Kaikki museokaupassa esillä olleet tuotteet ovat löydettävissä luonnollisesti myös verkkokaupasta.

Ajatukseni palasivat museokaupan tuotteisiin vielä samana päivänä, kun näin poliittista uutisointia oikeistonuorten edesottamuksista. On selvää, että uudet ja innokkaat poliitikot ja uudet sukupolvet löytävät myös nämä kulttuurihistoriallisesti “ylevät” kuosit. On helppo designata itsensä ja koko kotinsa tyylillä, jossa on “asennetta ja särmää”.

Ajellessani kotiin ja ilta-auringon laskiessäni selkäni taakse kynityillä pelloilla törröttävien latojen varjot venyivät entistä synkemmissä sävyissä.

Pyöräillessäni ruosteisella polkupyörällä kuoppaista hiekkatietä, listasin mielessäni asioita, joita haluaisin blogin välityksellä jakaa ja pohtia ääneen. Viime vuosina blogipakkiin on kertynyt asioita, joista riittää ammennettavaa. Opiskelen harrastusmielessä ja täysin tosissani kulttuurihistoriaa, jonka piiriin imeytyy käytännössä kaikki eletty elämä. Ja kun muistini ei ole vahvimpia puoliani, blogissa pohdittuihin asioihin tulee varmasti palattua myöhemminkin.

Tässä blogissa on lupa pellastaa (= penkoa, metelöidä, heitellä ajatuksia ilmaan) ja pohtia kysymyksiä, joihin ei välttämättä löydy vastauksia. Aina löytyy kuitenkin merkityksellisiä asioita, joille meillä kaikilla on omat selityksemme. Tässä blogissa kerron itselleni merkityksellisistä ilmiöistä ja ihmisistä.

Kuoppainen on se tie, joka johtaa kotiin. Tarkoitus onkin harjoitella, kuinka pysyä poissa ojista, olla rikkomatta pyöriä kuoppiin ja ehtiä perille ennen pimeää. Tänään alkoi uusi viikko ja Hoppalo – historian, kulttuurin ja elämän pohtimo.

Blog at WordPress.com.

Up ↑