Hengenvaarallinen humanisti

Yle Areenasta löytyy mielenkiintoinen SVT:n keskusteluohjelma “Kysymyksiä kulttuurista“. Viisiosaosaisessa ohjelmasarjassa katsojat esittävät kysymyksiä nimeä saavuttaneille kulttuurin ammattilaisille, kirjailijoille, professoreille jne.  Suomen Yle Femmalla 27.9. esitetyssä jaksossa luettuun katsojakysymykseen vastattiin niin silmät avaavalla ja napakalla kommentilla, että haluan nostaa oheisen sananvaihdon esille.

Anonyymi katsoja: “Eräs fyysikko väitti, että oikeaa tutkimusta tehdään vain luonnontieteissä – jotain humanistista voi kuka tahansa kyhätä kokoon. Miten puolustan humanistista tutkimusta?”

Kirjailija, historioitsija ja kunniatohtori Maja Hagerman vastasi:
“Humanistisia tieteitä pidetään ikään kuin jälkiruokana, jota tilataan, jos rahaa jää. Minusta humanistiset tieteet ovat hengenvaarallisia. Teknikot ja fyysikot valmistavat pommeja. Humanistit saavat ihmiset pudottamaan pommit. Kun luette aamun lehteä, pysähtykää miettimään tätä. Kieli, uskonto, etnisyys – vanhat käsitykset historiallisista vääryyksistä saavat tavalliset ihmiset lähtemään sotaan, vaikka konflikteihin johtaisivatkin vallanpitäjien erilaiset intressit. Ihmiset saadaan tappamaan toisiaan vaikuttamalla ilmapiiriin. Ja se tehdään humanistisilla tieteillä. Siksi aikamme tarvitsee humanistisia tieteitä paljon enemmän. Maailma on monimutkistunut ja meidän täytyy oppia paljon enemmän perinteistä ja erilaisista kulttuuriperinnöistä. Humanistista tieteistä on tullut tärkeitä niiden hengenvaarallisuuden vuoksi.”

Hagermanin ytimekäs kommentti oli herättelevä. Tässä ajassa ja tulevaisuudessa humanistinen tutkimus ei ole norsunluutornissa istuskelua vaan vaatii aiheen parissa työskentelevältä ennen kaikkea rohkeutta, selkärankaa ja sitkeyttä tarttua vaikeisiin aiheisiin. Ihmisen pimeä puoli on keskeinen osa ihmiskuntamme ongelmia ja Hagerman on oikeassa siitä, että nyt tarvitaan enemmän kuin koskaan asiantuntijoita selvittämään ennen kaikkea pelkojen ja ennakkoluulojen syitä ja seurauksia.

iikka nukkuu

 

Sade ropisee kattoon ja keittiön pöydällä nököttää 12 omenahillopurkkia. Elämäni ensimmäinen omenahillokokeilu onnistui erinomaisesti. Omenat sain iloisena yhteistyön bonuksena ala-asteaikaiselta opettajaltani. Mahtavia omenapuita, näkyvät varmasti videossakin pellon kulmalla. Kiitos vielä Leenalle.

Sokeria lisäsin soseeseen sen verran vähän, että herkkua voi mainiosti pistää poskeensa sellaisenaankin. Lempparini maistuu varsinkin kermavaahdon kanssa vohvelin päällä. Siinä kokonaisuudessa elämän lempeät maut pääsevät oikeuksiinsa.

Rakkautta ja Anarkiaa

Helsingissä on parhaillaan Rakkautta ja Anarkiaa -elokuvafestivaali hyvässä vauhdissa. Valitettavasti osallistumiseni festareille jäi taaskin väliin. Mielelläni istuisin juuri nyt Suomalaiset maailmalla -lyhytelokuvanäytöksessä, jossa olisi ollut tuttuni työstämä elokuvan ensinäytös Suomessa. Elokuvan traileri näyttää lupaavalta.

Kulttuurit kohtaavat

Kahvit on keitetty ja kulttuurihistorian opinnot alkavat nyt tosissaan. Kaksi tiiliskiven paksuista kirjaa orientalismista sekä islamilaisen ja länsimaisen kulttuurin kohtaamisesta 1500-luvun Euroopassa odottavat, joten seuraavat päivät saattavat olla hiljaisia täällä blogin puolella. Aion kuitenkin tuumailla viimeistään kirjat luettuani, mitä tuli opittua.

Opettajan merkitys

Ohessa tekemäni lyhyt henkilökuva opettajastani Leena Valkeudesta. Leena on opettajistani varmasti merkittävin, sillä hän avasi silmäni taiteen ja kulttuurin maailmaan jo ollessani ala-asteella. Muistan vieläkin, kuinka Leena ojensi meille neljäs- ja viidesluokkalaisille videokameran tokaisten “Kuvatkaa vapaasti, kunhan ette riko kameraa!” Leena Valkeuden pihapiirissä pyörin ensimmäisen kerran videokameran kanssa jo siis yli 20 vuotta sitten.

Ihmisten, heidän henkilökohtaisten kokemusten ja elämän dokumentointi on työtä, jota toivon tekeväni jatkossakin. Uusien ympyröiden piirtäminen on hyvä aloittaa ihmisestä, josta kutsumus elokuvan tekoon sai aikanaan alkunsa.

Vanhan Paukun varjoissa

Huristelin kultaisten, vastaniitettyjen viljapeltojen poikki Lapualle. Syksy puski värejään, hieman ruskaa ja voimallista keltaista peltojen sänkeen. Lakeuksien pelloilla oli tilaa katseen liikkua, onneksi tie oli suora.

Olin jo pitkään suunnitellut poikkeavani Vanhalle Paukulle, missä alueen synkkäkin historia tiivistyy komeissa kulttuurikeskuksen puitteissa. Kuljeksin ensin ilman kummempaa päämäärää katsomaan Pohjanmaan Valokuvakeskuksen näyttelyn, sitten Patruunatehtaan museoon. Seinän kokoinen, mustavalkoinen valokuva 40 valkoisesta arkusta Patruunatehtaan pihalla huhtikuussa 1976 pysäytti miettimään aseteollisuuden kustannuksia tuotantolinjoilla ja tulilinjoilla.

Pihan toisella puolellta löysin Lapuan Taidemuseon museokaupan, jossa heti ovesta sisään astuessani törmäsin Lapuan liikeen paitapinoihin. Oli sinisenmustaa t-paitaa, villapaitaa ja monenlaista teemaan sopivaa asustetta. Kaupasta esilläolleessa, Muoto 2013 -voittajan Aavamallistossa oli myös nähtävissä yhteneväisyyksiä Lapuan liikkeen kuoseihin ja väreihin. Kysyessäni asiasta myyjältä sain kuulla, että kyseessä on körttihuivikangas ja että myös Lapuan liikkeen henkinen hurmos ammennettiin pääasiassa herännäisyydestä eli körttiläisyydestä.

Seisoskelin pitkään sinisiä ja mustia kuoseja katsellen ja mietin, onko mikään design viatonta. Tekeekö körttiläisten ja Lapuan liikkeen kuosien tuotteistaminen ilmiöistä vaarattomampia, harmittomampia? Kaikki museokaupassa esillä olleet tuotteet ovat löydettävissä luonnollisesti myös verkkokaupasta.

Ajatukseni palasivat museokaupan tuotteisiin vielä samana päivänä, kun näin poliittista uutisointia oikeistonuorten edesottamuksista. On selvää, että uudet ja innokkaat poliitikot ja uudet sukupolvet löytävät myös nämä kulttuurihistoriallisesti “ylevät” kuosit. On helppo designata itsensä ja koko kotinsa tyylillä, jossa on “asennetta ja särmää”.

Ajellessani kotiin ja ilta-auringon laskiessäni selkäni taakse kynityillä pelloilla törröttävien latojen varjot venyivät entistä synkemmissä sävyissä.

Pyöräillessäni ruosteisella polkupyörällä kuoppaista hiekkatietä, listasin mielessäni asioita, joita haluaisin blogin välityksellä jakaa ja pohtia ääneen. Viime vuosina blogipakkiin on kertynyt asioita, joista riittää ammennettavaa. Opiskelen harrastusmielessä ja täysin tosissani kulttuurihistoriaa, jonka piiriin imeytyy käytännössä kaikki eletty elämä. Ja kun muistini ei ole vahvimpia puoliani, blogissa pohdittuihin asioihin tulee varmasti palattua myöhemminkin.

Tässä blogissa on lupa pellastaa (= penkoa, metelöidä, heitellä ajatuksia ilmaan) ja pohtia kysymyksiä, joihin ei välttämättä löydy vastauksia. Aina löytyy kuitenkin merkityksellisiä asioita, joille meillä kaikilla on omat selityksemme. Tässä blogissa kerron itselleni merkityksellisistä ilmiöistä ja ihmisistä.

Kuoppainen on se tie, joka johtaa kotiin. Tarkoitus onkin harjoitella, kuinka pysyä poissa ojista, olla rikkomatta pyöriä kuoppiin ja ehtiä perille ennen pimeää. Tänään alkoi uusi viikko ja Hoppalo – historian, kulttuurin ja elämän pohtimo.

Blog at WordPress.com.

Up ↑