Kesäloma

Viimeisessä terapiatapaamisessa ennen kesälomaa minulta kysyttiin, olinko jo keksinyt, mikä oli minulle sopiva turvaesine, johon tarttua tarpeen tullen ts. ahdistuksen ja turvattomuuden tunteiden iskiessä.
Huono omatunto mölisi ja sumensi oloa kysymyksen kuultuani.
En ollut miettinyt. Ähkäisin.
– Kirjat?
Minulla on aina pino kirjoja sängyn vieressä. Kirjakasat antavat turvan tunteen. Niitä on mukava vain katsella, vaikka en jaksaisi lukea. Olin lainannut kesän alussa taas monta tiiliskiven kokoista kirjaa. Laajojen tarinoiden uumeniin oli helpointa kadota.
Onko jotain pienempää, kädessä helpommin kuljetettavaa, minulta kysyttiin.
– Kynä, vastasin hetken mietittyäni. Vaikka…
– Vaikka mitä?
– Kynä pakottaa, painostaa kirjoittamaan.
– Voisiko kynä olla vain esine, johon tartut tekemättä mitään?
– Voisi… Vaatii kyllä harjoittelua, ettei ota paineita.
Sitten vitsailin, että voisin vain piirrellä taikamerkkejä ilmaan.
– Pysykää poissa ahdistavat ajatukset ja ihmiset!
Hyvä, harjoittele sitä, minulle sanottiin.
Seuraava tapaamisemme olisi kuuden viikon kuluttua, kesäloman jälkeen.

Heinäkuu on kuukausista painostavin. Tekemisen pakko, auringon liian kirkas valo ja kuumuus. Joko nurmikko on ajettu?
Nyt osasin jo tyynnytellä itseni sillä ajatuksella, ettei väsyttävä kesä ja lomailevien sukulaisten vyöry kestäisi loputtomiin. Hämärän ihanaan syyskuuhun olisi enää kahdeksan viikkoa.

Kotimatkalla poikkesin ensimmäiseksi kirjakauppaan ostamaan kynän, jolla oli miellyttävämpi kirjoittaa. Mitsubischi Companyn UMN-207 0.7 musta geelikynä tuntui hyvälle. Niin tuntui myös Polkka Jamin viivaton kukkavihko, joka oli täydellisen kokoinen kulkemaan mukana kevyenä, rauhoittavana. Tiesin kokemuksesta, että ainoa miinus vihossa on se, että kannet saattaisivat irrota ennen loppua, koska taitan kannet nurin niskoin siihen kirjoittaessani.

Toinen pysähdys tapahtui kirjastossa, josta lainasin kuusi lautapeliä ja Harry Potter -äänikirjan. Koekuunnellutettuani äänikirjaa myöhemmin automatkalla totesin, ettei mikään rauhoita lomailemaan tulleita sukulaislapsia paremmin kuin Vesa Vierikon taianomaisen velhomainen kertojanääni.

Blog at WordPress.com.

Up ↑