Murskattu muisto

Tampere, syyskuu 2004

Tahrainen intianpuuvilla uppoutuu ihooni. Kankaan kuidut pahoinpitelevät, raastavat nahatonta. Makaan lattialla ja leijun itseni yläpuolella pölyisen kaksion kuutioimassa tilassa. Olen kaikkialla enkä missään. Vapisen ulottuvuuksien välillä tuijottaen suljettua tv:tä, josta olohuone heijastuu pimeänä universumina.

Ulko-oven lukon kieli kilahtaa. Kynä putoaa piirustuspöydältä.
Juha on lähtenyt sanottuaan sanottavansa.

Kaikki se mitä olen pelännyt. Sarveiskalvoni, ohimollani sykkivä psoriasis, palelevat varpaani – jokainen soluni molekyyli törmää näkymättömään seinään, jonka läpi minua ei päästetä.

Minä en kelpaa.

Juhan piirtämä suohirviö uiskentelee tietokoneen näytöllä.
Kyyhötän ansassa, uikutan.
Jätetty ei ole ihminen, ei edes lemmikki enää.
Metamorfoosi kirkkaassa päivänvalossa.
TV:n kuvajainen näyttää tuholaisen, josta pitää päästä eroon.
On muututtava näkymättömäksi.

Gigantin muovipussi lojuu eteisessä, jonne ryömin kuin janoon kuoleva vesipullon huomattuaan.
Liikkeet ovat jotenkin holtittomia.
Revin DVD-soittimen paketin auki ja saan kytkettya laitteen tv:seen, vaikka käteni tärisevät. Asennusohjelma käynnistyy.
Se toimii.

Mistä levyjä? Vain vanhoja VHS-kasetteja komeron perällä.
Voi vittu. Makuuni on 500 metrin päässä. Jalat tärisevät.
Kuinka paljon minulla on rahaa? Hämärä mielikuva miinusmerkkisestä lukemasta.
Muistan Juhan kolikkorasian.

Keittiön kaapista tipahtaa avattu puurohiutalepaketti ja leviää lattialle. En välitä.
Kaadan kolikot pöydälle. Viisi euroa viisitoista senttiä viiden, kymmen ja kahdenkymmenen sentin kolikkoina. Niillä saisi ainakin kaksi alennuselokuvaa. Konttaan komerossa ja löydän euron matkalaukkuni pohjalta.

Kolme elokuvaa riittää selviämään tästä päivästä.

 

Blog at WordPress.com.

Up ↑