Kesäloma

Viimeisessä terapiatapaamisessa ennen kesälomaa minulta kysyttiin, olinko jo keksinyt, mikä oli minulle sopiva turvaesine, johon tarttua tarpeen tullen ts. ahdistuksen ja turvattomuuden tunteiden iskiessä.
Huono omatunto mölisi ja sumensi oloa kysymyksen kuultuani.
En ollut miettinyt. Ähkäisin.
– Kirjat?
Minulla on aina pino kirjoja sängyn vieressä. Kirjakasat antavat turvan tunteen. Niitä on mukava vain katsella, vaikka en jaksaisi lukea. Olin lainannut kesän alussa taas monta tiiliskiven kokoista kirjaa. Laajojen tarinoiden uumeniin oli helpointa kadota.
Onko jotain pienempää, kädessä helpommin kuljetettavaa, minulta kysyttiin.
– Kynä, vastasin hetken mietittyäni. Vaikka…
– Vaikka mitä?
– Kynä pakottaa, painostaa kirjoittamaan.
– Voisiko kynä olla vain esine, johon tartut tekemättä mitään?
– Voisi… Vaatii kyllä harjoittelua, ettei ota paineita.
Sitten vitsailin, että voisin vain piirrellä taikamerkkejä ilmaan.
– Pysykää poissa ahdistavat ajatukset ja ihmiset!
Hyvä, harjoittele sitä, minulle sanottiin.
Seuraava tapaamisemme olisi kuuden viikon kuluttua, kesäloman jälkeen.

Heinäkuu on kuukausista painostavin. Tekemisen pakko, auringon liian kirkas valo ja kuumuus. Joko nurmikko on ajettu?
Nyt osasin jo tyynnytellä itseni sillä ajatuksella, ettei väsyttävä kesä ja lomailevien sukulaisten vyöry kestäisi loputtomiin. Hämärän ihanaan syyskuuhun olisi enää kahdeksan viikkoa.

Kotimatkalla poikkesin ensimmäiseksi kirjakauppaan ostamaan kynän, jolla oli miellyttävämpi kirjoittaa. Mitsubischi Companyn UMN-207 0.7 musta geelikynä tuntui hyvälle. Niin tuntui myös Polkka Jamin viivaton kukkavihko, joka oli täydellisen kokoinen kulkemaan mukana kevyenä, rauhoittavana. Tiesin kokemuksesta, että ainoa miinus vihossa on se, että kannet saattaisivat irrota ennen loppua, koska taitan kannet nurin niskoin siihen kirjoittaessani.

Toinen pysähdys tapahtui kirjastossa, josta lainasin kuusi lautapeliä ja Harry Potter -äänikirjan. Koekuunnellutettuani äänikirjaa myöhemmin automatkalla totesin, ettei mikään rauhoita lomailemaan tulleita sukulaislapsia paremmin kuin Vesa Vierikon taianomaisen velhomainen kertojanääni.

Sivu päivässä -lupaus

Kirjoittamisesta. Tässä sitä taas ollaan. Sivu päivässä -projektin ytimessä. Kun ensin luikkii karkuun tekstitiedoston äärestä metsään ja lopulta unohtaa tekemänsä lupauksen kokonaan. Noniin. Annan itselleni anteeksi taas kerran ja kannustan yrittämään uudelleen.

Eilinen ilta oli ihanan täyteläinen – Elizabeth Gilbertin Big Magic -äänikirja ja kirjailijan käheäksi käyvä ääni, jonka into ei kuitenkaan laannu, vaikka äänihuulet huutavat pihisten hoosiannaa. Gilbertin ääni piti seuraa kuin ystävä, joka kertoo teekupposen äärellä tuumailujaan. Tiedän, että tulen seilaamaan tuon viiden tunnin nerouden aalloilla vielä monta kertaa.

Olen kiitollinen, että ystäväni vinkkasi kirjailijasta, joka olikin tuttu kymmenen vuoden takaa Eat, Pray, Love -elokuvan tiimoilta. Uunituore Big Magic on itseauttamisoppaiden aateliaa. Kaveriltani saamani videolinkki innosti tarttumaan teokseen kirjailijan itsensä lukemana äänikirjana. Big Magic on oivallusten nektariinia elämästä, peloista ja luovat työskentelyn oikeutuksesta. Kirjoittaminen saa olla hauskaa!

Tässä vielä videolinkki Marie Forleon keskusteluohjelmaan Youtubessa. Klipissä Marie ja Elizabeth keskustelevat Big Magic -kirjan teemoista; peloista, luovasta työstä ja oikeutuksesta toteuttaa itseään. Video ja kirja ovat vielä saatavilla ainoastaan englanniksi.

Nyt mietin Hoppalo-blogiani – se on lumisine otsakekuvituksineen taas ajassa kiinni. Perjantai-iltapäivän hämärtyessä metsän laidassa paljaina törröttävät lepät kuorruttautuvat juhlallisesti lumen hopeiseen huurteeseen.

Gilbertin sanoma on lohduttava. Kuuntelen Big Magicin uudestaan. Nyt pienemmissä erissä, huolellisesti kuunnellen. Kirjoittamisen tarve, inspiraatio ja ilo. Minulta löytyy kaikki, mitä tarvitsen.

Blog at WordPress.com.

Up ↑